Pennut on tänään kaksi viikkoa vanhoja. Silmät aukeavat pikkuhiljaa ja painoa tulee koko ajan lisää entiseen malliin. Eli Sumupilvi on joukon suurin 655 g ja Aamu-usva pienin 468 g, toiset ovat siltä väililtä ja keskenään hyvin tasakokoisia. Reippaita lapsukaisia koko porukka.

Tuntuu että Sumupilvellä ja Ensilumella on karvat kasvaneet viime päivinä aivan mahdottomasti, tuleekohan niistä puolikarkeita? Aika näyttää. 

Täpinällä on "menotassua" vipattunut jo viikon verran. Iltaisin se on yrittänyt tunkea aivan väkisin lenkille mukaan. Se seisoo keskellä pihaa ja koettaa vakuutella minulle, että kyllä ne vauvat siellä pärjää, minäkin voin ihan hyvin lähteä pienelle kävelylle... Alkuviikosta Täppi alkoi olla jo sen oloinen, että kohta kaatuu seinät päälle, jos elämään ei tule yhtään enempää toimintaa (kaikki kotiäidit varmaan tietää tunteen, kun viettää kaiket päivät neljän seinän sisällä lapsia hoitaen). Joten pakkohan minun oli heltyä ja käyttää sitä pikku mutka ulkona. Nyt Täppi-mamma pääsee aina iltaisin vähän tuulettumaan.

Tähän ravintolaan ei oteta enää pöytävarauksia, niin täyttä alkaa olla

 

Täydellä vatsalla on mukava nukkua. Ylhäällä Hallayö ja Aamu-Usva, alhaalla vasemmalta Sumupilvi, Ensilumi, Ruskaretki ja Kuurankukka